Meistä

Meistä

RD Group koostuu kolmesta konepajasta. Voimme palvella konerakennuksen laitevalmistajia monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti tarjoten kustannustehokkaita ratkaisuja teollisuuden alihankinnasta valmiisiin laitekokonaisuuksiin.

3 tytäryhtiötä

4 toimipaikkaa

Henkilöstömäärä yhteensä n. 120

Hallitilaa yhteensä n. 11 400 m2

Rd Groupin tarina

Toimintaa jo vuodesta 1998

Ratesteel Oy perustettiin Vieremälle vuonna 1998, hitsausalihankintaverstaaksi. Pienimuotoista hitsaustoimintaa toteutettiin alun perin varastoksi tarkoitetussa hallissa. Asiakasvaatimusten kasvaessa, toiminta lähti laajenemaan enemmän tehdasmaiseksi toiminnaksi. Vuonna 2005 valmistui uusien toimitilojen ensimmäinen osa, joka mahdollisti palvelutarjoaman kehittämisen laajemmaksi ja ainakin nyt katsottuna oikean suuntaiseksi. Vuonna 2007 investoitiinkin jo ensimmäiseen hitsausrobottiasemaan. Tätä seurasi seuraava hitsausrobottihankinta vuonna 2008 sekä toimitilalaajennus vuonna 2009.

Kumppanuus koneistukseen

Vuoden 2009 taantuman aikana Ratesteel oli tehnyt strategisen valinnan keskittymisestä hitsaukseen ja sen automatisointiin sekä pintakäsittelyyn. Tarvittiin vahva kumppanuusverkosto ja aloitettiin selvitykset muun muassa koneistuskumppanuuksien kehittämisestä. Samoihin aikoihin kuului kylillä, että kaksi paikallista insinööriä olivat ostaneet Debomix Oy nimisen koneistamon ja suunnittelivat liiketoiminnan siirtämistä Vieremälle. Avoimet keskustelut syvästä yhteistyöstä aloitettiinkin välittömästi.

RD Technology Centerin perustaminen kumppanuuden tiivistämiseksi

Vuonna 2015 Ratesteelin ja Debomixin yhteistyö oli edennyt vaiheeseen, jota voidaan kutsua vähintään kumppanuudeksi. Keskinäistä kaupan käyntiä oli merkittävästi, mutta yhteistyötä tehtiin niin tuotekehityksen, prosessikehityksen kuin koneinvestointien suunnittelussa. Palvelukokonaisuutta haluttiin täydentää kasvun edistämiseksi ja syntyi ajatus yhteisyrityksen perustamisesta. Kun vielä sopivat toimitilat sattuivat vapautumaan lähes naapurista, niin päätös oli nopeasti tehty. Päätös toimitilojen hankinnasta tehtiin ja samalla perustettiin yhteisyritys RD Technology Center.

Konsernirakenne vahvistamaan kasvua ja kehitystä

Kumppanuusmalli Ratesteelin, Debomixin ja RD Technology Centerin välillä oli siivittänyt yritykset mukavaan kasvuun ja vuonna 2018 oli jälleen aika pohtia laajemmin tulevaisuutta sekä pohjaa  tulevaisuuden kasvun varmistamiseksi. Nämä kolme yhtiötä olivat vuosien varrella kasvaneet toisistaan riippuvaiseksi ja yhdessä vaihdettiinkin erilaisia ajatuksia tulevaisuuden osalta. Oli aika siirtyä kokonaisuudessaan saman lipun alle. RD Group Oy perustettiin ja kaikkien kolmen yrityksen osakekanta siirtyi RD Group Oy:n omistukseen. 

RD Group tänä päivänä

Tänä päivänä RD Group- konserni tarjoaa kolmen tytäryhtiön ja 120 työntekijän voimin teknologista kumppanuutta Suomen parhaille koneenrakentajille. Pitkälle automatisoidun tuotannon, parhaan henkilöstön ja tinkimättömän asenteen avulla täytämme yhdessä asiakasvaatimukset ja varmistamme kehityksen tulevaisuudessakin.